politiikan selkärangattomuus

Politiikan selkärangattomuus

Suomalaisen talouspolitiikan irvokkain näytelmä toistaa itseään ja tällä kertaa pääosassa on Petteri Orpon johtama kokoomus. 

Wille Rydmanin aloittama rumba järjestökentän tukien perkaamisesta paljasti säästämisen todellisen ongelman. Puheet valtiontalouden tasapainottamisesta ja velkarallin katkaisemisesta ovat halpaa vaalipropagandaa niin kauan, kunnes sakset lähestyvät puolueiden omia verkostoja.

Kun leikkaukset osuvat järjestökentän raskaaseen yläpäähän, kattojärjestöihin ja poliittisiin suojatyöpaikkoihin alkaa välitön ulina. Ja mikä surullisinta, kokoomuksen selkäranka napsahtaa poikki täsmälleen samalla tavalla kuin edeltäjillään.

Marinin hallituksen perintö elää Orpon kokoomuksessa

Orpon toiminta muistuttaa pelottavalla tavalla Marinin hallituksen päiviä. Silloin prosessi oli selvä

 -  Ehdotetaan säästöjä tai rakenteellisia uudistuksia.

 - Jokin äänekäs eturyhmä tai järjestö älähtää mediassa.

 - Hallitus perääntyy paniikissa ja lopulta valtion pysyviä menoja paisutetaan järkyttävästi entisestään.

Kokoomus on ajamassa lujaa vauhtia kohti tilannetta, jossa se näyttää pelkältä Marinin kakkoshallitukselta. Säästöpuheet loppuvat välittömästi, kun omat eturyhmät alkavat painostaa. Kokoomukselle velkajarru ja talouskuri ovat pelkkää sanahelinää, kun poliittinen rohkeus loppuu heti tositilanteessa.

Rydmanin linja oli oikea ja välttämätön, sillä veronmaksajien rahat kuuluvat ihmisten kohtaamiseen ja suorittavaan auttamistyöhön. Nykyinen järjestelmä taas ruokkii tehottomia hallintorakenteita ja kattojärjestöjä.

Hallituskumppani RKP:n reaktiot eivät yllätä ketään. Kun puolueen taustalla hääritsevät miljoonaluokan edunvalvontasäätiöt, niin on selvää kenen lauluja puolue laulaa.

Järjestökentän miljoonabisnes ja poliittinen eliitti suojelevat omiaan yli puoluerajojen.

Mitä voimme tästä keissistä oppia?

Tämä farssi valitettavasti osoittaa sen, että tulevaisuudessa demarit ja kokoomus eivät tule yhdessä pystymään mihinkään todellisiin leikkauksiin. 

Jos edes oikeistojohtoinen hallitus ei kykene pitämään linjaansa eturyhmien paineessa, on turha odottaa, että sinipunainen akseli saisi ikinä sulatettua valtion paisunutta koneistoa. Vasemmisto akselista puhumattakaan

Säästöistä puhutaan vain silloin, kun ne koskevat jotakuta muuta. Tämä koko farssi on olemassa vain siksi, että poliitikot ovat itse säätäneet lait, joita he hyödyntävät törkeästi omaksi edukseen. Kyse on "laillisesta" kavalluksesta, josta kukaan ei koskaan joudu vastuuseen, koska säännöt on kirjoitettu suojelemaan eliittiä itseään. Lopputuloksena vastuuta ei kanna kukaan, kun järjestelmä on tehty niin, että vastuu katoaa rakenteisiin.

​Samaan aikaan tavallinen suomalainen tekee töitä pienellä palkalla, maksaa veronsa ja odottaa sairaana palveluja, jotka eivät toimi. Kun suojatyöpaikat ovat vaarassa, poliittista tahtoa löytyy heti. Kun oma kansa kärsii, selityksiä kyllä riittää.