kuntapolitiikan todelliset kasvot

Kun politiikan kulisseissa sisäpiirit sanelevat tahdin ja kokoushuoneiden pöydillä lepäävät vain haaleat, katteettomat unelmat, alkavat kunnan rakenteet hitaasti murentua. 

Kuinka helposti kukoistavastakin yhteisöstä voi tulla rapautuvan talouden ja heikkojen päätösten areena, missä visiot pysyvät paperilla, mutta eivät konkretisoidu?

 

Kriisikunnaksi ajautuminen ei ole sattumaa, vaan monen eri tekijän summa. Se syntyy hitaasti kasvavista ongelmista, jotka saavat kehittyä ilman riittävää puuttumista. 

Yksi merkittävä taustatekijä on poliittisen päätöksenteon vinoutuminen. Kun kunnanvaltuustossa asetetaan oma etu, oman poliittisen ryhmän menestys ja pienen sisäpiirin tavoitteet yhteisen edun edelle, on vaikea löytää kestäviä, koko kuntaa hyödyttäviä ratkaisuja. Tällaisessa ilmapiirissä ryhmäkuri pitää hiljaisetkin valtuutetut ruodussa, ja vahvojen vaikuttajien ääni peittää alleen rakentavan keskustelun.

Tämä johtaa helposti siihen, että varsinainen pitkäjänteinen strateginen suunnittelu jää ”unelmahötöksi”  kaukaisiksi visioiksi, joita ei koskaan laiteta käytäntöön. 

Kunnassa saatetaan kyllä laatia pitkiä asiakirjoja kuntastrategiasta tai talouden tasapainottamissuunnitelmista, mutta jos niiden sisältö jää irralliseksi arjesta, hyöty karkaa käsistä.

Ilman säännöllistä seurantaa, selkeitä mittareita ja kykyä muuttaa suuntaa tilanteen vaatiessa suunnitelmat pysyvät paperilla ja todellisuus lipuu omia latujaan.

Samalla kunnassa vallitsee luottamusongelma, luottamushenkilöt uskovat helposti viranhaltijoiden valmisteluun ”parhaana mahdollisena” vaihtoehtona, ja viranhaltijat taas olettavat valtuutettujen torppaavan ylilyönnit. Kun molemmat osapuolet luottavat toisiinsa sokeasti, syntyy tyhjä tila, jossa kukaan ei lopulta ota vastuuta.

Päätöksentekojärjestelmä muistuttaa tämän seurauksena pallottelua, jossa kukaan ei pidä lankoja käsissään.

Kriisikunta kehittyy usein myös rakenteellisista syistä. väestö ikääntyy, veropohja kapenee, työpaikat kaikkoavat ja palvelutarpeet kasvavat.
Ilman pitkäjänteistä reagointia, muutosvalmiutta ja konkreettisia suunnitelmia kunnan resurssit heikkenevät askel askeleelta. Mikäli samanaikaisesti käperrytään omaan siiloon, vältetään yhteistyötä muiden kuntien tai alueiden kanssa ja valitaan mukavampi, lyhytnäköisempi tie. Silloin jää ratkaisematta, miten kunnan palvelut ja talous turvataan tulevina vuosina.

Ratkaisu ei ole yksinkertainen, mutta jo muutamalla askeleella voidaan edetä terveempään suuntaan.

Ensimmäisenä on tunnustettava ongelmat. Politiikassa tarvitaan avointa keskustelua yli ryhmärajojen, ja äänestäjienkin tulisi vaatia päättäjiltä rehellisyyttä, pitkäjänteisyyttä sekä näkemystä.

Toiseksi, unelmahöttöisistä suunnitelmista on tehtävä käytännönläheisiä. Niille tarvitaan selkeät mittarit, aikataulut ja vastuutahot.

 

Kolmanneksi, on luovuttava sokeasta luottamuksesta ja rakennettava järjestelmiä, joissa viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden päätökset puntaroidaan kriittisesti. 

Neljänneksi, yhteistyöhakuisuus ja verkostoituminen muiden kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa voivat synnyttää uusia mahdollisuuksia, jotka tukevat kunnan elinvoimaa.

Kaikki tämä vaatii rohkeutta tarkastella kunnan todellisuutta rehellisesti. Se on epämukavaa, mutta välttämätöntä. 

Jos kunta haluaa välttää kriisikuntamenettelyn, sen on aika katsoa peiliin, hylätä kapea-alaisten etujen ajaminen ja rakentaa päätöksenteolle tukevampi, seurattavampi ja yhdessä sovittu perusta. 

Näin irtaudutaan hitaasti syntyvästä sopasta, ennen kuin se kiehahtaa yli.